tiistai 31. tammikuuta 2012

Queenstown - osa 1

Heipparallaa!
Olemme tällä hetkellä Stewart- saarella, jossa tekemistä piisaa niin paljon, ettei aikaa jää kirjoittelemiseen. Tänään on kuitenkin viimeinen päivä saarella ja ulkona on sateista.

Palatkaamme taakse päin ajassa, jolloin olimme Queenstownissa. Yövyimme pienessä ja viihtyisässä hostellissa nimeltään "Butterfli Lodge" - siistein hostelli tähän mennessä. Tulemme palaamaan Queenstowniin uudestaan pidemmäksi aikaa. Tällä kertaa olimme vain läpikulkumatkalla kohti Stewart -saarta (siksi otsikkona "osa 1").

Ensimmäisenä päivänä oli lähes pilvetön taivas ja aurinko porotti mukavasti. Kävimme kävelyllä Queenstownin puistossa ja otimme aurinkoa todella taitavan katusoittajan soittaessa taustalla.



Wakatipu -järven rannalla Queenstownissa

Kävimme syömässä myös kuuluisat Fergburgerit - mahtavan kokoiset hampurilaiset, joissa jauheliha maistui oikeasti lihalle ja salaatti oli tuoretta. Tämä kulinaristien jättiläinen maksoi vain vaivaiset 10$ (n. 6€).


Yöllä alkoi sataa vettä ja aamulla, kun heräsimme olivat vuoren huiput peittyneet lumihunnulla. Ajatella, että kesälläkin voi sataa lunta :)

Lumihuiput Queenstownissa

Teimme päiväretken Glenorchy nimiseen kylään, jolloin tuuli yltyi jopa myrskylukemiin. Kun astui ulos autosta, tuntui kuin olisi lähtenyt lentoon (kuten kuvista näkyy). Kylä oli pienenpieni ja niin oli myös sen kirjasto. Sään takia jäi Glenorchyn todellinen kauneus näkemättä (paikkaa oli kehuttu useassa esitteessä). Säästä huolimatta Jukka sai kauniin otoksen Glenorchyn laiturista.

Glenorchyn laiturilla




Glenorchyn valtava kirjasto

Aamulla jatkoimme kohti Stewat -saarta. Matkalla nautiskelimme upeista vuori- ja peltomaisemista.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti