Stewart -saari -tirppanoiden valtakunta!

Saavuimme Obanin kylän satamaan Stewart -saarelle kello 18 aikoihin. Jonna oli todella merisairas, joten loppupäivä ja seuraava aamu meni lepäillessä sängyssä. Hostelli, Bunkers Backpackers, oli ihan mukava paikka potea.

Seuraavana päivänä Jukka loihti kunnon siskonmakkarakeiton, jolla Jonna saatiin takaisin tuonpuoleisesta. Virkistyneenä sopasta, lähdimme dallailemaan merkityille kävelyreiteille. Kolmipäiväisen reissun aikana kävimme läpi kaikki saaren lähireitit sekä vietimme puoli päivää läheisellä Ulva -saarella, joka on tunnettu endeemisestä lintupopulaatiostaan (eli saarella oli sellaisia lintulajeja, joita ei muualla maailmassa näe). Jukka löysi toisen uuden suosikkilintunsa västäräkin lisäksi toiselta puolelta maapalloa: ROBIN! Tämä rohkea jantteri kulki jaloissamme nokkien maata ja tuijottaen sympaattisesti silmiin. Välillä jos maata kaapi kengällä, rohkea Robin syöksyi ahnaasti karikkeen alta paljastuneiden matojen kimppuun. Saarella ei ole lainkaan petoja, mikä tekee sen asukkaista pelottomia. Ympäröivä sademetsä oli vehreätä ja kaunista.

Varokaa Kiwejä!

Tui

Meriharakka

Tomtit (Ngiru-Ngiru)

Uuden-Seelannin kyyhky (Kereru)

Bellbird (Korimako)

ROBIN! Stewart Island Robin (Toutouwai)

Obanin kaupunki

Oban -kaupungin satamalaituri

Jukka ja eco-liput Ulva -saarelle. Lehtiä käytettiin 70-luvulle asti postikortteina.

Ulva -saaren vehreyttä

Entinen Ulva -saaren postitoimisto (myös saaren ainut rakennus)

Lokit ottamassa aurinkoa Obanin satamassa

Jonna ja Fish n' Chips

Tänään palaamme etelä-saarelle - Jukka lautalla ja Jonna lentokoneella. Toivottavasti löydämme toisemme. Lentokentälle on yli 30km:n ajomatka Bluffista.

Bluff - entinen valastuskaupunki

Stewart -saarelle kulkeva lautta lähtee Bluff -nimisestä pienestä kaupungista etelä-saaren eteläisimmästä nokasta. Lauttamme oli tarkoitus lähteä klo 11, mutta myrskyisän sään vuoksi se jouduttiin perumaan. Lippumme siirrettiin kello 17 lähtöön, jolloin kippari uskoi meren olevan jo paljon rauhallisempi. Odotteluajan vietimme Bluffissa haahuillen. Täällä ei oikeastaan ollut mitään nähtävää. Kaupunki oli joskus aikoinaan ollut vilkas valaanpyyntikeskus, mutta valaat pyydettiin lähes sukupuuton partaalle ja elinkeinosta tuli kannattamatonta. Sittemmin valaiden pyyntiä on rajoitettu lailla. Bluffin kaupungista on jäljellä enää muistoja menneiltä ajoilta.

Lauttamme lähti viideltä, mutta jo satamassa tuntui siltä, että lähtöä olisi pitänyt siirtää päivällä eteenpäin. Kun pääsimme avomerelle, 90% matkustajista oli pää paperipussissa (mukaanlukien Jonna). Aallot riepotteli pientä katamaraania, kuin kissa leikittelisi hiirellä. Kapteeni oli onneksi sen verran taitava, että paatti pysyi pinnalla. Kokemus oli aika karmea, mutta onneksi vain tunnin mittainen. Ei käy kateeksi miehistön työnkuvaa - kahvin tarjoilun sijaan he vaihtoivat täysiksi kertyneitä oksennuspusseja asiakkaille. Jos raha ei ole ongelma, suosittelemme lentokonetta (115$) lauttamatkan (69$) sijasta.

Etelä-saaren ja Stewart-saaren välinen linkki. Vastaava ketjun pätkä löytyy myös Stewart -saarelta. Maorien tarujen mukaan Stewart -saari on Uuden-Seelannin ankkuri.

Queenstown - osa 1

Heipparallaa!
Olemme tällä hetkellä Stewart- saarella, jossa tekemistä piisaa niin paljon, ettei aikaa jää kirjoittelemiseen. Tänään on kuitenkin viimeinen päivä saarella ja ulkona on sateista.

Palatkaamme taakse päin ajassa, jolloin olimme Queenstownissa. Yövyimme pienessä ja viihtyisässä hostellissa nimeltään "Butterfli Lodge" - siistein hostelli tähän mennessä. Tulemme palaamaan Queenstowniin uudestaan pidemmäksi aikaa. Tällä kertaa olimme vain läpikulkumatkalla kohti Stewart -saarta (siksi otsikkona "osa 1").

Ensimmäisenä päivänä oli lähes pilvetön taivas ja aurinko porotti mukavasti. Kävimme kävelyllä Queenstownin puistossa ja otimme aurinkoa todella taitavan katusoittajan soittaessa taustalla.

Wakatipu -järven rannalla Queenstownissa

Kävimme syömässä myös kuuluisat Fergburgerit - mahtavan kokoiset hampurilaiset, joissa jauheliha maistui oikeasti lihalle ja salaatti oli tuoretta. Tämä kulinaristien jättiläinen maksoi vain vaivaiset 10$ (n. 6€).

Yöllä alkoi sataa vettä ja aamulla, kun heräsimme olivat vuoren huiput peittyneet lumihunnulla. Ajatella, että kesälläkin voi sataa lunta :)

Lumihuiput Queenstownissa

Teimme päiväretken Glenorchy nimiseen kylään, jolloin tuuli yltyi jopa myrskylukemiin. Kun astui ulos autosta, tuntui kuin olisi lähtenyt lentoon (kuten kuvista näkyy). Kylä oli pienenpieni ja niin oli myös sen kirjasto. Sään takia jäi Glenorchyn todellinen kauneus näkemättä (paikkaa oli kehuttu useassa esitteessä). Säästä huolimatta Jukka sai kauniin otoksen Glenorchyn laiturista.

Glenorchyn laiturilla

Glenorchyn valtava kirjasto

Aamulla jatkoimme kohti Stewat -saarta. Matkalla nautiskelimme upeista vuori- ja peltomaisemista.

Aoraki - "pilvenlävistäjä"

Pukaki järvi ja taustalla Mt. Cook "Aoraki"

Eilen teimme neljän tunnin vaelluksen Hooker - jäätikölle, joka sijaitsee Uuden-Seelannin korkeimman vuoren, Mt. Cookin, kupeessa. Maorit kutsuvat tätä huikeat 3754 metriä korkeaa vuorta Aorakiksi, eli "pilvenlävistäjäksi". Vuoren huippu on vuodenajasta riippumatta aina lumen ja jään peitossa. Jäätikköjen sulavedestä muodostuu jokia ja mahtavia koskia, jotka laskevat Uuden-Seelannin suurimpaan järveen, Pukakiin. Sekä Pukaki että Tekapo saavat tunnusomaisen sinisyytensä jäätikkövesien mukana tuomasta kalkkikivipölystä. Yllätykseksemme, Pukakin rannat olivat kuitenkin lähes asuttamattomat ja luonto järven ympärillä lähes koskematonta.

Vaellusreitti Hooker -jäätikölle vaati kohtuullisen kovan ponnistuksen jopa hyväkuntoiselta vaeltajalta. Reitti oli kivikkoista ja korkeuserot välillä jopa niin suuria, että tarvitsi ottaa tukea kaiteesta. Taivas oli täysin pilvetön ja aurinko porotti armottomasti. Aurinkorasva, hattu ja pari pulloa vettä ovat ehdottoman tarpeellisia!

Mt. Cook / Aoraki

Jonna tuulettelee kainaloita

Gasellin loikalla joen yli

 Määränpäässä odotti kuitenkin upea jäätikkö ja mahdollisuus käydä vilvoittelemassa jäätikön sulavedessä. Paikalla oli paljon ihmisiä, mutta vain harva rohkeni käydä kastautumassa hyytävän kylmässä vedessä. Yksi rohkeista oli Jukka, tuo kylmien vesien karttaja.

Koeajo varpailla: "ei helvetti tässähän joutuu hypotermiaan"

PLUMPSIS!

Vesi oli lämmintä, kuten ilmeestä voi päätellä.

"Dressman, ota kolme, maksa kaksi! Tällä wiikolla!"

 

Lake Tekapo - asuurinsininen järvi

Tekapo -järvi

Vietimme kaksi yötä ehkä oudoimman värisen järven rannalla, jota koskaan olemme nähneet. Tekapo järvi on tunnettu sen turkoosista vedestä, joka saanut värinsä jäätikön sulaveden mukana tulleesta kalkkikivijauheesta. Värin voi nähdä vain aurinkoisena päivänä, jolloin auringonsäteet heijastuvat veden pinnalla kelluvasta kalkista.

Jonnalla oli eilen syntymäpäivät. Ostimme paikallisesta leipomosta porkkanakakkua ja suklaabrownien sekä inkiväärikaljaa. Yllätyksekseen Jonna sai syntymäpäivälahjaksi kauniin hopeisen kaulakorun ja yhteensopivat korvakorut, joissa on käytetty simpukan kuorta. Korut ostettin edellisenä päivänä Kaikourasta. Kaiken kruunasi vielä iltaleffa :)

Tänään kävimme tekemässä vaellusretken Tekapon niemen ympäri. Reitti oli merkitty punaisilla tolpilla ja kulki keskellä lampaiden laidunmaita. Välillä piti oikein siristää, että löytäisimme seuraavan merkkitolpan, sillä maassa ei aina näkynyt selvää kinttupolkua. Aurinko paistoi puolipilviseltä taivaalta mukavan lämpimästi ja tuuli viilensi kivasti ihoa (tuulitakit tulivat tarpeeseen).Tunne oli aika petollinen, sillä suojaamaton iho palaa täällä todella nopeasti. Kärpäset surisivat korvissa, kiuru lirkutteli taivaalla ja villipupujen pyllyt vilahtelivat heinikossa. Papanoita oli kaikkialla. Siis aivan kaikkialla! 

Fiilis oli aika täydellinen ja ajantajusta ei ollut tietoakaan. Tällaiselta loman pitäisi tuntua! Ei kiirettä. Vain tuulentuiverrus korvassa ja pieni polte pohjelihaksissa :)

Huomenna siirrymme Uuden-Seelannin korkeimman vuoren, Mt Cookin, kupeeseen. Kuulemisiin!

Tekapo -järvi

Uuden-Seelannin lampaita

Bäää-ä-ä-ä!

Lewisin solan kautta Kaikouraan

Päivälliseksi kunnon mättö: kookospähkinäkanajuttu

Seuraava määränpäämme, Kaikouran rantakaupunki, oli päivän matkan päässä Lewisin solan itä puolella. Kaikoura oli aikoinaan tunnettu valaanpyyntikaupunki, joka sittemmin on muuntautunut turistikaupungiksi. Alueella on lukuisia merilintujen ja hylkeiden pesimäpaikkoja sekä tietenkin valaita.

Viimeisen parin päivän aikana olemme vaeltaneet upeissa maisemissa, bonganneet pannukakkukivimuodostelmia, kylpeneet kuumissa lähteissä (Maruia Springs) sekä nauttineet mielettömän hyvää "kotiruokaa" a la Jukka  :-)  Tekipä todella hyvää saada kerrankin kunnon ruokaa, kun viimeiset kolme päivää olemme syöneet pussiruokia keskellä metsää. Salaattia ja maitoa oli myös tullut ikävä. Myönnettäköön myös, että fantasioimme lähipizzeriamme Volkanin maailman parhaimmista pizzoista yön pimeinä hetkin:) Valaat jäivät valitettavasti näkemättä, sillä ainoat mahdolliset valasretket olivat järkyttävän kalliita (n. 100e per naama parin tunnin laivartkestä..) Sääli että turisteja pumpataan.

Tällä kertaa annamme kuvien puhua puolestamme. Nauttikaa maisemista.

Punkaikin pannukakkukivet

Lewisin sola

Lewisin sola - vaellusreitin näköalapaikka

Kaikoura - vaellusreitti

Kaikoura - merilintujen pesimäpaikalla. Jyrkänteeltä oli 200m pudotus alas rannalle.

Kaikoura - hyljeyhdyskunta

Huh?

Nälkäinen kuutti

Hylje spagettimeressä!