tiistai 14. helmikuuta 2012

Kepler -vaellus

Keplerin vaellus: 4 päivää, 3 yötä, 65 kilometria, 1500 metriä merenpinnan yläpuolella.

Teimme ikimuistoisen vaelluksen Fiordlandin luonnonpuistossa. "Kepler Track" -vaellus on yksi Uuden-Seelannin tunnetuimmista Suurista Vaelluksista. Muita kuuluisia vaelluksia ovat "Milford Track" ja "Routeburn Track". Halusimme saada mahdollisimman läheisen kontaktin Uuden-Seelannin vuoristoon, joten Kepler oli näistä paras siihen.

Varusteina meillä oli rinkat, joihin pakkasimme ultrakevyet vaatteet, makuupussin ja herkulliset (tai sitten ei) retkimuonat yms. Yöpyminen Keplerin varrella tapahtuu simppeleissä puumökeissä, joten teltta ei tullut tarpeeseen. Sääolosuhteet Fiordlandissa ovat hyvin vaihtelevia, joten varusteiden täytyi sopia jokaiseen tilanteeseen. Vaatteiden pitää hengittää, pitää tuulta ja vettä sekä olla helposti muunneltavissa ja yhdisteltävissä. Kerrospukeutuminen, irtolahkeet ja monikäyttöinen kangastuubi ovat pop!

Vaelluksella oli myös muita ihmisiä, joita lähinnä tapasimme tauko- ja majoituspaikoilla. Vaeltajien ikähaitari oli 25-70v. Tosin painotus oli selkeästi iäkkäämpien puolella. Illat juttelimme mummeleiden ja papparoiden kanssa :) Monille vaelluksesta oli eläköitymisen jälkeen tullut elämäntapa. Yöt kuuntelimme näiden herttaisten vanhusten kuorsaamista ja ikkunat helisivät, haha! Lisättäköön varustelistaan korvatulpat tai jopa kuulosuojaimet. Jukalla oli tulpat mukana, mutta Jonna joutui sopeutumaan. Ensimmäinen yö meni aivan plörinäksi siinä metelissä, mutta sitä seuraavina öinä olimme niin väsyneitä, ettei kuorsaaminen häirinnyt.


Päivä 1: sammaleista pyökkimetsää ja kilometrin nousu ylös pilviin.





Tässä olisi oikotie, jos osaisi kiivetä.

Hopeapyökkimetsä oli kuin satukirjasta.

Tässä olemme jo niin korkealla, että kasvillisuus oli niukkaa.

Jannen pyynnöstä :)

Maasto oli yläilmoissa paikoitellen soistuvaa, joten matka taittui pitkospuilla.

Tuolta me tulimme.
Luxmore -mökki. Ensimmäinen yöpymispaikkamme (1058m).



Luxmoren lähellä oli todella mielenkiintoinen kalkkikiviluola.

Luolan katosta kasvoi spagettia!

Keittiössä oli iltapäivällä ruuhkaa. Sapuskat valmistettin kaasuhellalla.

Yläkerrassa meidän punkkamme. Alakerrassa kuorsauksen maailmanmestarin punkka.

Päivä 2: matka jatkui ylöspäin.

Huipulla oli kivistä ja sorasta :)  (1500m)

Jopa näillä korkeuksilla oli kuitenkin jotain elämää. Kaikki oli tosin miniatyyrikoossa.

Jukka on ihan pilvessä. Kuva ei kerro kuitenkaan kaikkea - nyppylältä oli yli sadan metrin pystysuora pudotus alas pilviin.


Tie pilviin...

Tästä ei maisemat enää parane!

Alhaalla laaksossa oli taas vehreämpää.

Jonna lämmittelemässä käsiään :)

Iris Burn -mökki. Toinen yö (400m).

Vuoristossa asuva uhanalainen Kea -papukaija vaappui kameran eteen. Sillä oli selkeästi metkut mielessä.

Moturau -mökki. Kolmas ja viimeinen yömme.

Auringonlasku Moturau -mökin rannasta. Ilta oli mielettömän upea ja mäkäräiset nälkäisiä.

"Minä olen voittaja ainakin tänään..." -Apulanta.
Tässä oli Uuden-Seelannin pakettimme teille rakkaat ystävät! Huomenna jätämme tämän kaiken taaksemme ja siirrymme Intiaan. Stay tuned (=olkaa kuulolla)!

Meillä kävi tutun näköisiä vieraita :) Kaksi päivää nautiskelimme astetta paremmasta yöpymisestä ja ruoasta sekä tietysti seurasta. Kiitos Äippä ja Iskä.


5 kommenttia:

  1. Olipa upea vaellus. Kean kuva nappi. Viimeisin kuva tosi onnistunut. Turvallista jatkoa Intiassa.
    ma

    VastaaPoista
  2. Hienolta näyttää - teillä on varmsti ollut ikimuistoinen reissu! Mukavaa matkaa myös Intiaan!

    VastaaPoista
  3. Hei taas pitkästä aikaa.Taas pääsemme parin viikon tauon jälkeen seuraamaan teidän ikimuistoista matkaa. Aika rankka ja vaativa Kepler-vaellus, mutta maisemat todella palkitsevia. Jukka, mahtavia lintubongauksia sulla! Mielenkiinnolla odotamme jatkoa Intiasta. Turvallista matkaa teille myös sinne. T. Äiskä&Co

    VastaaPoista
  4. Komia kotka tuolla vuoren laella :) Iloista Intian intoilua! Auringolasku-kuva magee!

    VastaaPoista
  5. Moi vaan nuoret. Olihan hieno tämä teidän Uudenseelannin osio reissusta ja upeita kuvaotoksia. Hyvää matkaa sinne Intian puolelle teille ja pärjäilkää niinkuin tähänkin mennessä olette pärjäilleet hienosti. Ps. Kiva kun teillä kävi tuttuja vieraita siellä moikkaamassa. Terveisin: Iskä & Tuula

    VastaaPoista