Madurai - temppeleitä ja elokuva!

Matkustimme Tamil Nadun kolmanneksi suurimpaan kaupunkiin, Maduraihin. Halusimme nähdä edes yhden upean Hindu-temppelin ennen kuin palaisimme takaisin kotimaahan. Madurai on Etelä-Intian ”temppelikaupunki”, jonka päänähtävyys on Meenakshi-temppeli keskellä kaupunkia.

Matka taittui yöjunalla pelätyssä ”sleeper”-vaunussa. Opaskirjojen ja turistien mukaan, ei kannata tehdä sitä virhettä, että valitsee sleeper –luokan. Intiassa matkustajaluokkia on jopa 7, joista sleeper on luonnollisesti huonoimmasta päästä ja myös halvin mahdollisuus matkustaa vaakatasossa. Legendojen mukaan sleeper –vaunuissa on todella törkyistä, ihmisiä on tunkuun asti ja lattialla juoksee hiiriä. Me halusimme tietenkin kokeilla tätä. Kerrankos sitä elämässä tulee matkustettua junalla Intiassa.

Voimme onneksemme todeta, että legenda oli vain legendaa. Sänkypaikkoja oli kuusi per hytti – kolme päällekäin molemmin puolin. Matkustajia oli juuri sen verran kuin paikkoja. Todellista tunkua olisi päässyt nauttimaan kolmannessa ”sitter” –luokassa, mutta koska matkamme kesti 10 tuntia läpi yön, oli luonnollisin vaihtoehto varata sänkypaikat. Hyteissä ja käytävillä oli likaista ja vessoista leijui ällöttävä kusen ja paskan katku vaunun käytäville. Hiiriä emme tosin nähneet.

Lippujen ostamisesta on jostain syystä tehty TODELLA hankalaa täällä Intiassa. Varaus täytyy tehdä erillisen lomakkeen avulla, jota vastaan saa lipun yhteistyökyvyttömältä lipunmyyjältä juna-asemalta. Lomakkeeseen täytetään matkustajien nimet, sukupuoli, ikä, kotiosoite, junan numero, lähtöaika, määränpää... eli käytännössä kaikki taivaan ja maan väliltä. Lipunmyyjä ei ollut halukas auttamaan meitä lomakkeen kanssa, mutta onneksemme tapasimme saksalaisen miehen, jolle junamatkustaminen Intiassa oli ennestään tuttua. 

Ostettuamme menoliput Maduraihin halusimme samalla ostaa myös paluuliput takaisin Varkalaan. Helpommin sanottu kuin tehty! Meidän olisi täytynyt tietää paluujunan numero ja lähtöaika, vaikka missään ei ollut aikatauluja esillä (eikä lipun varaamisesta ollut mitään ohjeita englanniksi). Kaiken lisäksi lipunmyyjä ei aluksi meinannut suostua selvittämään näitä tietoja koneeltaan vaan pyöritteli silmiä päässään. Vähän aikaa nakeltuaan niskaansa, myyjä painoi nappia ja kertoi junan numeron (jonka hän käski meidän itse kirjoittaa lomakkeeseen, koska hän ei sitä itse suostunut tekemään). Nyt oli akka aivan väärässä ammatissa! Intiassa on asiakaspalvelu täysin tuntematon käsite. Lopulta kuitenkin saimme liput käteemme...

Madurai oli meluisa ja likainen suurkaupunki – ei tässä vaiheessa enää mikään yllätys. Ensimmäisenä päivänä teimme valmiin päiväretken minibussilla viiteen eri kohteeseen. Opas/kuski puhui tietenkin Tamilia, mutta vieressämme istuva Delhiläinen vanhempi pariskunta ystävällisesti käänsi meille kaiken englanniksi. 

Kävimme Tirumalai Naikin palatsissa. Pääsymaksu oli paikallisille 5 rupiaa ja turisteille 50 rupiaa... Kamerastakin joutui pulittamaan toiset 50 rupiaa. Intialaiset saivat napsia kuvia ilmaiseksi.  Sen jälkeen kävimme katsomassa vesiallasta (!), jonka keskellä oli pyhä rakennus. Intian historiaan tutustuimme hyvin pikaisesti Gandhi –museossa (jonne tosin tulimme seuraavana päivänä uudestaan paremmalla ajalla, koska olimme aidosti kiinnostuneita aiheesta). Lopuksi ajoimme maaseudulle katsomaan kahta eri Hindu-temppeliä.

Tirumalai Naikin palatsi (n. 1600-luvulta)

 

Seuraavana aamuna kävimme omatoimisesti Meenakshi-temppelissä. Tällaista ei Euroopassa näe! Temppeli oli valtavan suuri ja täynnä patsaita, katto- ja seinämaalauksia sekä Hindu-jumalille pystytettyjä alttareita. Täytyy todeta, että Intialaisten uskonnollisuus on jotain omaa luokkaansa. Me vääräuskovaiset emme heidän riiteistään mitään ymmärtäneet, mutta saimme tosin valkoiset liitutäplät otsaamme. Tulikohan meistä nyt Hinduja... no se selviää sitten kun kuolemme.

Meenakshi -temppelin yksi neljästä tornista.

 

 

Jonna ja emefantti!

1000:n pylvään sali

Illalla kävimme katsomassa paikallisesti tuotettua elokuvaa (nimeä emme tiedä). Jo heti mainosten aikana kävi selväksi, että me emme selviäisi hengissä ilman korvatulppia. Äänet olivat aivan tapissa! Kielestä emme tietenkään ymmärtäneet sanaakaan, mutta juonessa oli suhteellisen helppo pysyä mukana. Eniten meitä huvitti ”suutelukohtaukset”, jotka olivat korvattu miehen ja naisen välisellä tanssi/lauluesityksellä. Huulet eivät koskaan kohdanneet, koska Intiassa sitä pidetään osana seksin harrastamista. Arvosanaksi leffalle annamme: ”keskiverto”. Paikalliset vaikuttivat tyytyväisiltä, kun osoitimme kiinnostusta heidän leffakulttuuria kohtaan.

Yönäkymää Maduraissa

Kello 22:50, kerrankin ajallaan, juna alkoi puksuttamaan takaisin kohti Varkalaa. Paluumatkalla tuli uni helpommin silmään.

Pakilan kalkkiksille väliaikatieto:

Saavumme (toivottavasti) Helsinki-Vantaalle Frankfurtista 15.3. klo 23:10, lennolla LH 852, jos vaikka innostuisitte tulla hakemaan :)